torstai 20. toukokuuta 2010

Kevätliittokokous Joensuussa

Paljon on tapahtunut edellisestä sessiosta. Olen joutunut kerran vielä aloittamaan yrittämisen uudelta pohjalta. Yrittäjä on hieman outo ilmaisu. Yrittää tehdä jotain, no miksi ei tee eikä vain yritä? Tämä uusi alku on kuitenkin sotkenut paljon vapaa-ajan käyttöä.
On sitä kuitenkin vähän ehditty silläkin osa-alueella.
Pohjanmaa ry:n kevätkokous vahvisti fantastisen hyvän tilinpäätöksen. Paviljonki nousee "Urmaankalliolle", kiitos muutaman ahkeran talkootyöntekijän.
Ja sitten se Liittokokous Joensuussa. Liittohallitus yrittää kaikkensa aikataulutuksella saada muutoksen sääntöihin. Meidänkin piti lähteä jo perjantaina aamupäivällä liikkeelle että ei menisi ihan yöksi ennen kuin olemme perillä. Ei ole ihme jos aktiivit ovat eläkeikäisiä, työssä kävijät eivät niin helposti pääse lähtemään keske työpäivän.
Keskustelimme asiasta YT-bussissa ja olemme valmiita hyväksymään yhteen liittokokoukseen siirtymisen, ei tällainen nokittaminen ainakaan edistä asiaa.
Itse kokous sujui kuin valssi. Ainut soraääni syntyi voiton siirtämisestä FICC rallin markkinointiin. Asia tuli esille vain pari pykälää myöhässä. Tilinpäätös oli jo vahvistettu.
Siinä jossain välissä, lähinnä lauantai-iltana piti Caravan-Huiput vuosikokouksensa. Timo Honko, joka jatkoi Pentti Grothin jälkeen puheenjohtajana, kertoi lopettavansa kaikki kavavaanaritoimensa pitkän rupeaman jälkeen. Hän oli pohjustanut asian Caravan-Huippujen edustajien kanssa niin, että minusta tehtiin seuraava puheenjohtaja, kun ensin sain lupaukset että rahastonhoitaja ja sihteeri jatkavat.
Kiitos Timolle ensinnäkin tekemästäsi työstä ja toiseksi siitä, että luotat minuun niin, että näit vaivan toimia hyväkseni. Otan mielelläni hetkeksi tehtävän vastaan ja yritän potkia yhteistä asiaamme eteenpäin. Olen ollut mukana jo kätilönä, eli Pietiläisen kutsumana toiminnan aloittamisessa. Yksi mies ei sotaa tee, eli kaikkien aktiivinen osallistuminen on a ja o.
Nyt on mielessä ensiviikon matka Gardalle monen tutun karavaanarin kanssa.