lauantai 30. heinäkuuta 2011

Tyttärenpoika

Odotettu päivä koitti. Vävy soitti että nyt alkaa tapahtua. Tulivat Pietarsaaresta Vaasaan synnyttämään kun Pietarsaaren synnytysosasto on loman takia kiinni. Kokkolassa oli ollut niin tyly kohtelu että eivät halunneet sinne vaikka olisi ollut lähempänä.
Ammulla kymmenen maissa lähtivät matkaan ja iltapäivällä kolmen aikaan tuli viesti että terve poika on tullut. Kaikki oli mennyt hyvin, poika, äiti ja isä voivat hyvin. Vaimolla yksi murhe vähemmän mietittävänä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Asuntomessut Kokkolassa

Tuli käytyä, työn ja mielenkiinnon takia. Ei mitään järisyttävää tai uutta. Suihkutilat kiinnostivat erityisesti. Aikä vähän suihkuseiniä, ei ollenkaan suihkukaappeja, ikkunat roiskevesialueella, samoin osa ovenkarmista.
Valtavan isoja kohteita. Osin täysin käsittämättömän isoja. Ilmoitetut hinnat eivät edes viitteellisiä. Kaikki oli lasketettu kotioptimiohjelmalla eikä käytettyjä materiaaleja ollut huomioitu mitenkään. Laskelmat perustuvat keskivertoon jota sisustusarkkitehdit eivät vahingossakaan erehdy käyttämään.
Kuten sanottu, tuli käytyä ja ihmeteltyä milloin asuntomessut palaavat todellisuuteen ja esittelevät normaaleille perheille suunniteltuja kohtuukokoisia kohteita joissa on jotain uutta innovaatiota.
Tytär jaksoi kiertää koko päivän kuumuudessa viimeisillään raskaana, jo lasketun ajan ylittäneenä. Oli ekaa kertaa asuntomessuilla josta osaksi lisäinnostusta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Jaakon -päivät

Tulimme Pietarsaareen lähinnä keskustelemaan Jaakon kanssa kiven heittämisestä. Mielestämme on aivan kohtuutonto heittää kylmää kiveä vielä, kun lomat ovat parhaassa käynnissä. Emme ole löytäneet oikeaa "ukkoa" eli nähtävästi mitään ei ole tehtävissä.
Solveig ja Annastina olivat torilla hikoilemassa, vävy kysyi halusinko veneretkelle. Tietenkin halusin.
Illalla menimme mukaan Jaakon -päivän rientoihin. Ilta päättyi polkupyöräralliin: Ajoimme sadetta pakoon vaunulle. Melkein voitimme. Ukkonen on kiertänyt meren kautta ohi.
Nyt olisi tarkoitus lähteä tämän päivän antia seuraamaan, katse on taivaanrannassa. Ei hyvältä näytä. Toivotaan parasta.
Huomenna Kokkolaan asuntomessuille.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Vuoden 2011 jazzit on takana

Tutun miehen ottaessa meidät vastaan Porin Pyrinnön pyörittämällä vaunualueella, koulun piha, saimme aivan loistavan nurmikkopaikan. Aika nopeasti vaunun paikoilleen asettamisen jälkeen lähdimme haistelemaan jazz-kadun tunnelmaa ja varaamaan konserttilippuja.
Keskitymme mieluummin vanhaan jazziin ja swingiin joita kuulee varmuudella klubilla ja sen gardenilla, eli pihaterassilla.
Vaikka sää oli ailahtelevaista, emme kastuneet kertaakaan. Pääosin oli normaalia suomalaista kesää.Vaunulle kuului ihan hyvin pääesiintymislavan musiikki. Oli volyyminamikat ruuvattu kaakkoon.
Naapureina oli kaksi nuorta paria asuntoautossa. Tosi mallikelpoisia nuoria.
Niin se pidennetty viikonloppu sujui kivoissa merkeissä ja lähdimme hyvillä mielin odottaman seuraavan vuoden tapahtumaa.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ennen jazzeja tangoiltiin

Olimme Kuturannassa seuraamassa vuoden caravan-tangolaulukilpailua. Väkeä oli hyvin paikalla. Niin kuulijoita kuin esiintyjiäkin. Ensin valittiin loppukilpailuun pääsevät perjantaina ja sitten lauantaina kuninkaalliset.
Raati, joka muodostui kunnan edustajasta, SF-Caravan ry:n edustajasta, viimevuotisista voittajista ja paikallisen yhdistyksen edustajasta, saivat lopulta seuraavanlaisen järjestyksen.
Naiset: kuningatar Seija Koivula,
I-prinsessa Pirjo Oja ja II-prinsessa Paula Vapola
Miehet: kuningas Pekka Hildén, I -prinssi Unto Korpi ja II -prinssi Timo Mikkilä.
Tuomareitten kanssa oli helppo olla samaa mieltä.
Saa nähdä mitä ensi vuonna tapahtuu. Vähän on ilmassa ollut puhetta menneiden kymmenen vuoden voittajien keskinäisestä mittelöstä. Mitään ei järjestävä yhdistys, SF-Caravan Keski-Pohjanmaa ry, ole vielä kumminkaan päättänyt, odotellaan.
Vähän on ollut puhetta myös kilpailun laajentamisesta niin että alkusarjoja voisi olla muilla SFC alueilla ja loppukilpailu olisi vanhan kaavan mukaan Kuturannassa. Olemme kuulolla senkin suhteen.