torstai 21. joulukuuta 2017

Talotyömaa

Rakennus etenee, Alakerran lattiavalu on tehty. Tiilet kohta katolla. Muutoin on ollut kaikenlaista ajankulua, Käyty monen monessa konsertissa kuuntelemassa eniten joulumusiikkia,
On lähtökynnys alhaalla kun asuu kaupungissa.
On myös valmisteltu joulun viettoa. Menemme koko porkka Tommin appelaan Maksamaalle. Ruokailu vähän nyyttikestin mukaan, ennakkoon sovituin ruoka-ainein. Toki isännät kantavat vuorollaan vastuun illan kulusta.