perjantai 14. tammikuuta 2011

Lukkuhaka Vuoden SFC-Alue


He jotka minut tuntevat ja ovat olleet aktiivisesti SF-Caravan Pohjanmaa ry:n toiminnassa mukana, voivat varmaan hyvin uskoa mitä sisälläni on liikunut niiden parin viikon ajan kun olen asiasta tiennyt.
On tätä odotettu, myönnettäköön. Kokonaisuus on mitä mainioin. Yhteistyö ja synergiaedut on hyödynnetty mielestäni hyvin. Kylätoimikuntakin on ollut hyvin mukana. Saimmehan kyläläisille tievalaistuksen ja pikipäällysteen. Toki kunnan ja EU:n myötävaikutuksella, mutta tuskin niitä ilman Kalliojärven Viihdekeskusta olisi tehty.
Tuntuu ihan siltä kuin olisi päässyt välitavoitteeseen. Toivottavasti sopivaa jarrutusta löytyy jos innostun liikaa. Laakereille ei saa kuitenkaan jäädä lepäämään, se tietää edistyksen loppumista.
Olen joka otteessa kiittänyt Isonkyrön kuntaa ja erityisesti kunnanjohtaja Toivolaa sekä tietenkin Harri Maunukselaa. Tehdään se nyt taas kerran. Heille molemmille kuuluu iso osa tästä tittelistä.

torstai 13. tammikuuta 2011

Loman loppu lähenee


Hyvin on pärjätty. Ei ole auringon polttamaa paikkaa vaikka koko aika on ollut periaatteessa pilvetöntä. Aamupilviä on ollut taivaanrannassa mutta ei estämässä auringon palvontaa. Minulle jo pari tuntia makuuta on aivan ylipääsemättömän rajoilla.
Kaksi yötä kotiinlähtöön, Turun Messut avataan tänään. Hilkulla oli etten ehtinyt sinnekin. Toisella kertaa sitten. Tämän loman eteen tehtiin hartiavoimin töitä, ei meinannut millään saada asioita "natsaamaan" ja kun kun ne lopuksi lonksahti paikoilleen, ei Turun Messuviikoloppu käynyt edes mielessä.
Olen seurannut tilanteita kotoSuomessa pitkin aikaa kun on tämä "Omppu" mukana. Niin uutisten, kelikamoroiden kuin "naamakirjankin" välityksellä. Kovin on ollut talvista säätä.
Paljonko mahtaa olla vaununkatolla lunta? No pakkaslumi on onneksi kevyttä ja suojasäällähän se sulaa pois.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Niin aika kuluu

Taakse ovat jääneet niin Pikku-Joulut kuin Uusi-Vuosikin. Pohjanmaan karavaanareitten pikkujoulujuhla kokosi paviljongin täydeltä väkeä. Oli kiva kun porukkaa tuli kylmästä huolimatta. Ruoka riitti ja ns keittiöhenkilökunta ansaitsee kiitokset, melkein kehut. Ilmalämpöpumppu sai tilan lämpöiseksi kun väkimäärä antoi lämpönsä pumpun käyttöön.
Uudesta vuodesta ei minulla ole mitään havaintoa. Me vaihdoimme vuotta Senaatin torilla Paula Koivuniemen ja Vesa-Matti Loirin kanssa. Väkeä oli aivan uskomattomasti ja ilotulitus näyttävä. Pari tuntia kun seisottiin lenkkitossuissa lumihangessa, alkoi varpaita kipristää.
Aamulla lähdimme sitten lämmittelemään etelän aurinkoon.
Täällä on ollut tähän mennessä kaikki hyvin. Takassa ei ole ollut tulta eikä lumitöitä ole tehty. Rauhallisin mielin odotamme seuraavaa aamua tietäen että Lukkuhaan vakioasukki on tullut takaisin omalta lomaltaan.
Hyvää Uutta-Vuotta kaikille

PS Kunhan palaan täältä ihmisten ilmoille on minulla uutta kerrottavaa. Käykää katsomassa 14.1. klo 17 jälkeen

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Syyskokous 21.11.2010

Siirsin muistion yhdistyksen sivuille, se kuuluu sinne paremmin.

Sveitsi herätti vanhoja muistoja mieleen. Kamala tapaus kaiken kaikkiaan. Silloinen puheenjohtaja taputti silloista toiminnanjohtajaa päähän ja sanoi että tämän miehen olisi pitänyt se hoitaa. Oli varmaan ollut kommunikaatio ongelmia. Toinen vahva muistikuva on kun talousmiehet marssivat ulos salista kun eivät saaneet tahtoaan läpi. Kunniapuheenjohtaja Tengström kävi puhumassa heidät takaisin kokoukseen.

On ajat paljon muuttuneet. Iso kiitos kuuluu tietenkin hyvälle kokouksen etukäteisvalmistelulle ja osaltaan sille että enää ei haeta näkyvyyttä häiriköinnillä. Tällä kerralla jäsenmaksun korotus meni täysin mukinoitta läpi.

Timo Honko, pitkän linjan mies joka hävisi liiton puheenkohtajavaalin vain muutamalla äänellä, on nyt päätynyt jättämään koko aktiivitouhun sikseen ja palkittiin Liiton kultaisella ansiomerkillä. Vaikea on löytää yhtä suoraselkäinen mies pitämään karavaanariatteen puolta. Hän ei ymmärtääkseni kalastellut, ei ainakaan omaa etua. Tämän kertoi myös liiton nykyinen puheenjohtaja puheessaan. Molemmat kiittelivät hyvää yhteistyötä viimeisten kahden vuoden aikana. Ansiomerkit annettin myös giljotiiniin joutujalle ja golffarille.

Vuoden karavaanariksi oli valittu Leirintä- ja turvatoimikunnan pitkäaikainen puurtaja Markku Vänskä. Harvoin on tämä kunnianosoitus mennyt näin hyvin kohdalleen. Niin kuin facebookissa näkyy lukevan, oli Kanta-Hämeen viikonloppu. Vuoden karavaanaritittelin lisäksi hallitukseen valittiin äänivyöryllä Hanna Jokinen. Onnea vielä kerran näin Pohjanmaan karavaanareiden kuin Carava-Huippujenkin puolesta.

Se Hietasaaren tuhon avustus jäi hieman harmittamaan. Pentti Grothin ehdotus olisi antanut enemmän saajalle ja toisaalta kun vieläkin kaivaa se Oulun FICC:n ylimääräinen kustannus niin turhan vaatimaton oli avustus. Toivottavasti ei satu enää SFC-alueelle. Toisaalta sääherrat manaavat että vastaavanlaiset myrskyt, trombit tai syöksyvirtaukset, mitä nyt sitten ovatkaan, tulevat lisääntymään Suomessa. Pannaan vakuutukset kuntoon. Niin alueet kuin alueita käyttävät karavaanaritkin.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Liittohallituskokous Hyvinkään Sveitsissä

Alku on ollut lupaava. Ilmapiiri on parantunut huomattavasti. Lauantaipäivän ohjelma oli hyvin rakennettu. Pysyimme ajan hermolla käsitellen pääasiassa kesän myrskyjä eli kantilta katsottuna.
If -vakuutusyhiöstä toistettiin sama mistä oli jo Reissunpäällä -lehdessä mainittu. Kukin vakuuttaa itse omaisuutensa. Liitto tai yhdistys ei voi vakuuttaa vieraan omaisuutta.
Myös se että vain laajennettu kasko korvaa vaunujen / autojen ns myrskyvahingot tuli esille.Paikallisyhdistyksen = Keski-Suomen Yhdistyksen pj esitteli kuvin tilanetta ennen ja jälkeen myrskyn. Lohduttomalta näytti. Vaikka rakennukset oli hyvin vakuutettu ja vakuutysyhtiön korvaussumma oli merkittävä, jää yhdistykselle kuitenkin melkei 100 000 euron maksettava tapahtumasta, puutteelisista vakuutuksista johtuen. Lähinnä infrastruktuurin osuus.
Seuraavaksi liiton turvatoimikunnan pj Väskä esitteli miten jatkossa tulisi varautua yllättäviin tapahtumiin. Aiheesta on tulossa helmikuussa koulutus Keurusselälle. Mielestäni kaikkien leirialueiden hoitajien tulisi osallistua tällaiseen koulutukseen.
Päivä päättyi Timo Jutilan vetämään osuuteen tiimityöstä. Jutilan taustan tietäen vertailukohta oli jäkiekko. Tarvittavilta osin se on käytettävissä myös muuhun tiimityöhön. Jutilan esitys oli Jutimaisen lennokas. Täysi tuunnustus liittohallitukselle koko päivän ohjelmasta.
Päivä alkoi kuitenkin liittohallitusehdiókkaiden vaalitentillä. PJ Hämäläinen veti tentin kivasti ja huumorilla höystäen. Kaiken kaikkiaan jäi tasapaksu maku mutta muutama erottui pois todellisten ehdokkaiden joukosta. Aamulla sitten nähdään miten kävi.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Syyskokous

Yhdistyksen syyskokous oli isänpäivän lauantaina niinkuin jo kauan on ollut tapana. Vastapainona äitienpäivälauantain kevätkokoukselle.
Väkeä tuli yllättävästi paikalle. En muista milloin syyskokouksessa olisi ollut yli 60 henkeä paikalla joista 54 äänioikeutettua. Olemme tottuneet noin 30 henkilöön.
Toinen iloinen asia oli hallitusvaaliehdokkaat. Seitsemän kappaletta on jotain aivan mieltä ylentävää. Sekin vielä että naisia oli melkein puolet, vaikkakin vain yksi meni läpi. Toivottavasti trendi kääntyy ja saamme seuraavalla kerralla lisää naisia hallitukseen.
Kokouksen jälkeen kysyin vaimolta josko "marisin" likaa. No tietenkin hänen mielestään. Yleensä täläiset tilaisuudet ovat tietenkin kiitoksien paikka, niin nytkin, mutta jos vieraat eivät ole olleet kaikkeen tyytyväisiä, on nekin asiat korjattava.
Viikkoisännistä alkaa olla jälleen pula. Toisaalta erään toiminnastaa on tullut valituksia. Myös Juhannuksen yölliset häiriöt ovat pitkä miinus.
Päiväkävijät ovat elintärkeitä, heitä on palveltava hyvin koska vain palvelulla ja alueen siisteydellä pystymme kilpailemaan. Hinnat ovat melkein samat SFC-alueilla.
Suurimmat kiitokset menivät jälleen kerran Kohvakoille. He ovat olleet muutamaa päivää vaille koko vuoden alueella ja hoitaneet niin aluetta kuin paviljonkityömaatakin esimerkillisesti. Ritva on pitänyt talkooruualla työmiehistä huolta.
Itse kokous meni esityslistan ja suunnitelmien mukaan. Sihteerin tarkastettua äänioikeudet, saimme äänestettyä hallitukseen kaudelle 2011-2012 seuraavat henkilöt: Jukka Kujanpää, Pauli Kohvakka, Esa Niemistö ja Anne Mäkinen. Onnea heille. Vielä vuoden jatkavat Markus Kangasluoma, Ahti Lähdesmäki, Seppo Paavola ja Kalervo Välimaa. Minulla oli vielä toinen vuosi tästä jaksota tekemättä, vaikka olin itse muistavanani ajan jo kuluneen.
Jäseniltä oli tullut yksi ehdotus. Kesäkeittiön ja -WC:n uudistaminen. Pöytäkirjaan tuli merkintä että asia valmistellaan.
Hallitukselta oli esitys kunniajäsenten valinnasta. Hallitus on jo pöytäkirjan ulkopuolella päättänyt ehdottaa Ritva ja Pauli Kohvakkaa sekä Leo Ylimäkeä kunniajäseniksi, joka 40-vuotisjuhlissa esitettiin. Nyt syyskokous vahvisti ehdotuksen yksimielisesti.
Päätimme tilaisuuden kokouskahveihin.
Kiitos vielä kerran osallistumisesta ja aktiivisuudesta.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Loma Pärnussa

OIimme hieman myöhässä 60 huollossa Pärnussa Estonia SPA Hotellissa, Pargi Majassa. Ennen lähtöä hieman huolestutti minkälaiseen porukkaan olemme menossa.

Lähtöpäivä tuli, Matka-Ärrä tuli hakemaan oikein Koivulahdesta.

Lauantaina ajoimme Helsinkiin ja yövyimme Cumuluksessa.

Sunnuntaiaamuna sitten Eckerön laivalle ja Tallinnaan josta jatkoimme suoraan Pärnuun. Tietenkin pakolliset tauot huomioiden.

Matka-Ärrä on tuonut väkeä tänne jo 16 vuoden ajan joten hänelle kaikki oli tuttua. Sisäänkirjoittautumiset ja viikko-ohjelmat olivat hallinnassa. Lääkärintarkastus ja hoito-ohjelman teko kesti noin 10 minuuttia.

Maanantaiaamusta hoidot sitten alkoivat. Oli mm lämpöä, osahierontaa, porekylpyä ja vesijumppaa. Kolme kertaa päivässä saatiin suuhunpantavaa.

Maanantai iltapäivänä oli opastettu kiertoajelu ja kävely keskikaupungilla. Oppaan oli paikallinen kyky jolla leukaperät olivat kovin löysällä. Juttua ja vitsejä tuli solkenaan, toki aina välillä ihan oikeata ja asiallista tietoakin. Meille selvisi sekin mikä on kylmin auto; no mersu tietenkin kun naisilla jotkja istuvat mersussa on turkki päällä. Kuulimme myös että pari viikkoa tsunamin jälkeen oli merivesi noussut Riiassa noin 1,4 m. Hotellin seinässä on viiva muistona tapauksesta. Rantahuviloissa on tehty kovat remontit, vakuutusyhtiöt ovat korvanneet noin 30 euroa, kun vakuutus ei koskenut tulvaa. Moni talo on myynnissä, osa korjaamattomina ja halvalla. Saadun tiedon mukaan on seuraava tulva jo ennakoitu ja vielä kovempana. Kannattanee jättää ostamatta ranta-alueelta.

Tiistaina iltapäivällä lähdimme mukaan ostoskierrokselle. Vaikka Pärnu on ennestään tuttu on kiva kuulla mitä on jäänyt itseltä huomoitta. Jos se eilinen opas oli hyvä suustaan niin ei Reijo paljon häviä jos ollenkaan. Kävimme tehtaanmyymälöissä ja kauppoissa joissa emme olleet aiemminlla käynneiilä käyneet. Aina jotain uutta.

Keskiviikkona oli käynti Riiassa. Aamulla lähdettiin ja illalla tultiin takaisin, 13 tunnin retki. Kiersimme bussilla paikallisen oppaan kanssa ja välillä kävellen vanhaa kaupunkia katsellen. Söimme Lidossa, valtavan suuressa hirsisessä ravintolassa hyvää ruokaa ja taas jatkoimme kaupunkiin tutstumista. Paluumatkalla ”tuhlasimme” latit kyläkaupassa, Ostimme ohjeen mukaan Riga balsamia. On kuulemma hyvä lääkkeenä kaiken laisiin ”kremppoihin”.

Torstaina jatkuin hoidot ohjelamna mukaan aamupäivällä ja lounaan jäälkeen kävimme kaupunkikävelyllä. Ostimme liput huomiseen Jazz –konserttiin; Ted Curson soittaa solistina. Musiikkimajassa oli WiFi joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja luin postit. Paula oli lähettänyt käännettävää. Kaasusta oli tullut kutsu syksyn palaveriin ja kilpailijalta tarjous. Kiva kun ovat vihdoin kiinnostuneita karavaanarien polttaman kaasun myynnistä. Illalla oli tarkoitus mennä yhteisiin rientoihin mutta menemättä jäi. Tämä reippailu ramasee. Käänsin tekstiä Paulalle ja katoimme hieman TV:tä, Suomen ykkönen ja kakkonen näkyy 75 muun kanavan joukossa.

Perjantai alkaa jo olla rutiinia. Viimeinen täysi päivä, samat hoidot. Aamulla tuli hieman lumihiutaleita, ei toki näkynyt maassa. Aamupäivän hoitojen ajan tuli koko ajan jotain valkoista alas. Maa oli kuitenkin niin lämmin että maahan ei lumi jäänyt.

Koko viikon ihmettelimme paikallisten vanhusten intoa haravoida syksyn lehtiä yömyöhään vaikka puissa oli vielä melkein kaikki jäljellä. Lehdet laitettiin mustiin muovisäkkeihin.

Illalla olimme sitten Ted Cursonin konsertissa. Hän aloitti Miles Davisilla ja Charley Parkerilla soittaen välillä rauhallista tunnelmamusiikkia ja päätti potpuriin vanhoja tuttuja standardeja.

Lauantai on lopun alkua. Aamiaisen jälkeen pari hoitoa, pakkaaminen ja lounaan jälkeen kotiin. Toivottavasti sää on parempi kuin uutisissa on sanottu. Emme kaipaa myrskyä Suomenlahdelle emmekä sohjoa maantielle vaikka ei itse tarvitsekaann ajaa.

Kaiken kaikkiaan matka oli kiva ja vastasi odotuksia. Kiitokset Osuuspankille ja erityisesti Matka-Ärrälle / Reijo Järviselle sekä tietenkin matkaseuralle. Jäi tunne että tämän voi uusia.