Karavaanareitten pikku-joulu
Olemme jo muutaman vuoden viettäneet pikku-joulua sinä viikonloppuna joka on lähinnä itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä oli keskellä viikkoa, joten jätin pois juhlan alusta "Veteraanin iltahuudon". Meillä on kotona kaksi tammenlehvää joista toisen kantaja on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen toisen vielä sinnitellessä.
Väkeä alkoi valua alueelle jo torstaina. Meillä oli muutama oikein pitkämatkalainenkin vieraana.
Ottaen huomioon että pilkku-jouluviikonloppunamme on talvirengaspakko, oli meitä taas hyvä määrä paikalla. Vajaa neljäkymmentä päiväkävijää ja yli neljäkymmentä kausipaikkalaista. Enemmistöllä kausipaikkalaisia on neliskulmaiset pyörät, eli heitä ei talvirengaspakko koske.
On toki niitäkin kausipaikkalaisia jotka olivat pikku-joulun aikana noin neljän tuhannen kilometrin päässä. Se on itselläkin haaveena, ollut jo muutaman vuoden.
Kilpailutime jouluruokailun. Iloksemme Kalliojärven Rantaravintola vastasi huutoomme. He olivat edullisia, mahdollisesti osaksi siksi että lupasin meidän kävelevän heidän puolelleen syömään. Toisilla oli kustannuksena ruuan ja henkilökunnan rahtaaminen Valtaalaan.
Olemme Solveig´in kanssa syöneet muutaman jouluaterian tänäkin vuonna. Suupohja jäi väliin kun oli henkilökohtainen este. Kehumatta omaa, oli Tarjan ja hänen porukkansa ruoka todella hyvää ja maittavaa. Vieraatkin mainitsivat asiasta.
Pikku-joulujuhlan pidimme paviljongissa. Vaikka touhuihmisistä yksi oli kaukana poissa ja toinen sairaana niin jäljelle jäänyt porukka hoiti homman kotiin. Joulutortut saimme valmiiksi paistettuina. Oli tietenkin iso apu lauantaille että Eija oli ne paistanut työnantajansa suostumuksella jo perjantaina isossa uunissa. Arpajaiset päätimme pitää pohjalaiseen tyyliin eli isosti. Olimme saaneet kohtuudella lahjoituksia ja todella sopivalla hinnalla arpapalkintoja, joten niden arvo oli huomattavasti yli saadun tuoton.
Itse ohjelma kulki totuttua rataa. Joullauluja yhteislauluna, sanoin jonkun sanan kiitokseksi menneestä vuodesta ja talkootöistä (muistaen mainita ensi vuoden uudet tuulet). Laulujen lomassa Kassu luki Jouluevankeljumin pohjalaisittain ja Kaisu Niemi esitti runon ja kertomuksen.
Ilta päättyi orkesteritansseihin.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Yhdistyksen Syyskokous
Syyskokouksessa oli hyvin väkeä paikalla. Jopa 45 äänivaltaista jäsentä. Ei se tietenkää mikään iso määrä ole suhteutettuna jäsenmäärään, mutta huomioiden faciliteetit kuten menneet vuodet ja vertailu yleensä muihin yhdistyksiin niin määrä oli hyvä.
Saimme jaettua ry:n ja oy:n toiminnan erilleen. Molemmissa on nyt oma hallitus joissa ei ole henkilöissä päällekkäisyyttä.
Olen tietenkin helpottunut, kun toiminnan jatkuvuudesta vastaa uudet ajatukset ja mielipiteet. Olen aina ollut sitä mieltä että kehitystä tapahtuu vain uudistumalla, ja jos kehitys loppuu, alkaa taantumus.
Sain kunnian toimia oy:n hallituksen ulkopuolisena sihteerinä ja kun vielä Kalervo Välimaa toimii yhdistyksen uskottunamiehenä Oy:ssä niin ry saa riittävästi tietoa toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä.
Itse ry:n kokous meni esityslistan mukaan. Pj:n vaalissa oli yksi ääni enemmän kuin oli äänivaltaisia paikalla mutta sekin selvisi pienen kyselyn jälkeen. Ei se niin helppoa ole kun on läsnäolo-oikeus mutta ei jäsenyyttä. Yritin kyllä tähdentää että vain..... Ensi kerralla vielä tarkemmin.

lauantai 22. lokakuuta 2011
Siikatreffit Sexsjössä
Normaali syksyinen sateinen viikonloppu. Siikatreffien aikana on joskus tullut aina poislähdön aikana sunnuntaina räntää. Räntä vielä puuttuu mutta niin ajankohtakin on viikkoa alkuperäistä aikaisemmin. Väkeä on paljon ajankohta huomioiden ja järjestäjien kertoman mukaan suurin osa vieraita. Pohjanmaan yhdistyksestäkin kymmenkunta yksikköä.
Tuttuja odottamassa lasten saappaanheiton kisaa.
Tässä savuvustuspaikka, mökissä myös kenttäkeitin
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Ristiäiset ohi
Niin kuin vähän odotettin: Jonathan Andreas. Tilaisuus oli kotona vain lähempien ja kummien läsnäollessa. Sama pappi toimitti ristiäiset kuin oli vihkipappina. Kotoisin Purmosta ja tunsi tietenkin appiukon; Purmon pitkäaikaisen kanttorin. Hänellä on hyvä ja tavallisen ihmisen ymmärrettävä ulosanti. Huomioi myös Annastinan toiveesta suomenkieliset vieraat.
Tarjoilu oli kotileivottua niin kuin on tottunut. Tytär on äitinsä veroinen leipomisessa. Ei anoppi eikä äiti häpeä leipomisillaan hekään. Hyvää oli. Poika jaksoi hyvin koko tilaisuuden. Kuvauksiin vähän kyllästyi ja ilmoitti sen tavallaan. Vaatteiden vaihdon ja pienen välipalan jälkeen taas kaikki OK. Isä sanoikin että totta kai poikaa harmittaa olla hame päällä (tarkoitti suvussa ollutta kastemekkoa). Kaikki hyvin, eikä nimi miestä pahenna. Andreas on poismenneen isomuffan ja sedän toinen nimi.

lauantai 15. lokakuuta 2011
Ristiäiset
Nukutaan tämä yö ja sitten on Annastinan pojan ristiäiset. Saa nähdä kuinka käy. Tuleeko Jonathanista purjehtija vai karavaanari. Näillä näkymin on purjehdukseen enemmän potentiaalia. Nykyään alkaa sekin olla ympärivuotista. Jääpurjehdus on kova sana, kun normaali purjehdus ei onnistu.
Kuluu tietenkin vielä tovi ennenkuin ristiäisten päähenkilö seisoo omilla jaloillaan purjelaudan päällä. Mutta koska pojan isä on innokas purjehtija kaikilla mahdollisilla välineillä, niin odottaa sopii, että ennen muita harrastuksia tulee lautailuun mahdollisuudet.
Pääasia että on kivaa ja että saa tehdä sitä mitä itse haluaa. Tämän päivän lapset eivät enää leiki kaarnaveneillä. Välineet ovat muuttuneet rivakkaa tahtia.
Niin, huomenna sitten kuullaan koko nimi. On hieman ennakkokuulumisia, mutta odotellaan rauhassa.

Teatteritaidetta
Kävimme katsomassa Jorma Ojaharjun "Valkoinen kaupunki". Harvoin on tullut niin petetyksi kuin tässä tapauksessa. Emme päässeet juoneen kiinni ollenkaan väliaikaan mennessä ja päätimmekin lähteä kotiin viettämään loppuilta paremmin meille sopivan ohjelman parissa.
En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää mitä tällä näytelmällä halutaan kertoa katsojille. Eikä tarvitse vaivautua selittämään, en kuitenkaan usko selityksiä.
Seuraavana oli vuorossa Seinäjoen Kaupunginteatterissa "Vampires". Ei siinäkään juoni innostanut. Vanha tuttu taru. Mutta puitteet olivat komeat. Niin lavastus, puvut kuin musiikkikin. Tätä pystyy suosittelemaan surutta kavereille. Aluksi oli musiikkin ääniatso valtavan kovalla mutta väliaijan jälkeen joko sitä hieman laskettiin tai korvat olivat tottuneet "meteliin". Kaikki selvisivät osistaan hyvin ja olivat hyviä laulajia. Muutama ääni ihan huippuluokkaa. Myös orkesterille pisteet.

sunnuntai 28. elokuuta 2011
Paluumatka Alsacesta
Viikko on takana, kaikki on mennyt odotusten mukaan. Tiedossa oli muutama kova ajopäivä, onneksi kuljettaja oli huippuhyvä. Osasi jaksottaa päivät sopivasti tauoilla ja pitkällä kokemuksella sekä ammattitaidolla sai matkat meille matkustajille niin helpoiksi kuin se olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Paljon on nähty ja koettu, bussimatka ainakin Ingvesin ja Antonin kyydissä antaa paljon sellaista mitä yksin matkustettaessa ei koe. Tulee kierrettyä ne oikeat paikat ja pysähdyttyä oikeisiin nähtävyyksiin.
Kuljettaja / matkanjohtalalta saatu kokemuksen tuoma tieto-taito on hintansa väärtti. Emme olisi kaksistaan vaunulla päässeet samaa matkaa läheskään tällä hinnalla, ja monessa risteyksessä olisi ihmetelty mihin nyt.
Niin kuin yllä olevasta teksitistä voi kuvitella, olemme tyytyväisiä hinta-laatu suhteeseen. Istun tätä kirjoittaessani laivan hytissä Travemünde-Helsinki välillä. Sää on suosinut loistavasti, siihen tuskin Anton on voinut vaikuttaa. Jos kerran oli pakko sataa niin sade oli silloin kun se aiheutti mahdollisimman vähän harmia. Yöllä ja bussissa istuttaessa.
Matkaseura oli kivaa. Kaikki tulivat sovittuna aikana kokoontumispaikoille ja olivat reippaita ja iloisia. Nautimme täysin siemauksin lomaviikostamme. Enää Helsingin kautta kotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)