Tuli "käsky" kirjoittaa jotain itsestään liiton seuraavaan lehteen. Siis kaikille liittohallitusehdokkaille. On se kovan työn takana tämä itsensä kehuminen.
Aikoinaan hankimme vaunun niin että ensin vuokrasimme kahtena kesänä lomareissulle. Huomasimme nopeasti että matkustusmuoto oli kuin meille tehty. Täydellinen vapaus kaikista aikatauluista ja reiteistä. Tauko ja vaipan vaihto oli helppo tehdä seuraavalla levikkeellä.
Aika nopeasti aloimme osallistua treffeille ja tutustuimme muihin. Yhdistystoiminnasta kiinnostuneena ei mennyt pitkääkään aikaa kun olimme toiminnassa mukana. Ensin vain talkoissa, sitten toimikunnissa ja lopuksi hallituksessa ja nyttemmin puheenjohtajana.
Neljännesvuosisata aktiivisti toiminnassa mukana on kasvattanut näkemystä ja antanut kanttia olla jotain mieltä yhteisistä asioista.
Olen ylpeä siitä että Lukkuhaka on se mitä se ensi vuonna on, en kylläkään siitä tavasta jolla päämäärään rynnittiin. Silloisessa yhdistyksessä oli valtava vastustus Lukkuhaan perustamiselle. Onneksi voitimme. Kolmen koplaksi haukuttiin. Joka tapauksessa nyt vuosien jälkeen on todella suuri ilo nähdä alue ja toiminta. Toki huonojakin puolia on ollut, mm se että kausipaikkalaisuus "tappaa" liikkumisen; karavaanarin varsinaisen tarkoituksen. Siirtolapuutarhassa voi asua mökissä. Siihen en Lukkuhakaa päästä kuin ruumiini yli. Kiertävät päiväkävijät ovat se ryhmä joka pitää SFC-alueet elinvoimaisina.
Päämäärään on päästy hyvällä yhteistyöllä ja aktiivisten jäsenten avulla. Kun tulette ensi vuoden syksynä viettämään yhdistyksemme 40 -vuotisjuhlia, niin näette omin silmin mistä nostalgoin.
Yhtenä pesämunana Lukkuhaan rakentamisessa oli PM -päivät Vaasassa. Tietojeni mukaan yksi niistä kahdesta PM -päivästä, jotka tuottivat reilun voiton. Siitäkin iso kiitos kuuluu aktiivijäsenistöllemme, jotka tekivät talkootöinä kaiken mahdolliseksi sekä tietenkin taas se hyvä yhteistyö. Tropiclandian, Wasalandian ja Wasa Campingin silloinen toimitusjohtaja oli todellinen karavaanariystävä ja kaikki yhteistyö hänen kanssaan oli ruusuilla tanssimista.
Olen toisaalla kirjoittanut, että hyvässä yhdistyksessä on helppo olla puheenjohtaja. Yhdistys on vain saatava pysymään "hyvänä". Erilaisten ja eri ikäisten ihmisten saaminen puhaltamaan yhteen hiileen on kai se suurin tehtävä ja paras tapa on esimerkki.
Olen siinä käsityksessä, että minua pidetään nuukana, melkeinpä niuhottajana. Kukaan ei ole sitä suoraan sanonut mutta olen aistinut sen. En kadu pätkääkään. Ainut tapa kehittää aluetta ja toimintaa on halvat ostot. Tulopuoli on haarukassa, emme voi pyytää portilla enempää kuin mitä muut SFC -alueet pyytävät. Tulot on siis tiedossa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen tulobudjetin laatiminen ei ole vaikeaa. Ei myöskään menobudjetin. Se vain tehdään niin paljon pienemmäksi kuin tulot, että väliin jää seuraavalle vuodelle investointivaraa. Sitten ostetaan tavarat ja palvelut sellaiseen hintaan että pysymme budjetissa. Niin helppoa se on. Ei vain mahdu kaikkien "kaaliin", onneksi suurin osa on sen hyväksynyt.
Satsaus lapsiin Lukkuhaassa on mielestäni kannattanut. Lapsiperheitä on taas enemmän, ja alue, jolla lapsi viihtyy, saa pitää vieraansa muutaman päivän pidempään. Näin se oli meidänkin lasten ollessa pieniä. Kaupalliset alueet ovat viemässä lasten kaitsintaa jo niin pitkälle että alueilla on "tarhatäti", että omien vanhempien ei tarvitse ottaa kokopäiväistä vastuuta penskoistaan. Haasteita on tulossa varmasti lisääkin. Trampoliini alkaa olla "out". Ei se ainakaan yksin riitä. Kehitykseen ja muutokseen olen pyrkinyt vastaamaan. Nyt kun meillä on pojanpoika mukana silloin tällöin, saa aina sopivia vinkkejä mikä tämän päivän lasta kiinnostaa. Jätetään ne tietokonepelit pois laskuista, pelatkoon kotonaan. Extremiä pitää löytyä.
Niin, siitä kehumisesta ja sopivuudesta liittohallitukseen.
Olen ollut monessa mukana. Liittohallitus asetti minut työryhmään kun perustettiin Caravan Huiput, YT-alue puolestaan kun perustettiin sääntötoimikunta, ja sitten tietenkin leiripällikköydet ja muut yhdistyksen etua ja kehitystä ajaneet toimet joissa ainakin piikkinä lihassa että asiat eivät unohdu. Liiton lehteen Caravan, olen kääntänyt vaimoni Solveig´in ystävällisellä oikoluvulla tekstit ruotsiksi jo toistakymmentä vuotta. Vielä käskettiin lisätä että ideoita pulppuaa loputtomasti.
