Ludde

Koirasta ei nyt sitten ole enää huolta seuraavia matkoja ajatellen. Hautasimme Ludden eilen läheisten länäollessa. Siis omistaja, perhepäivähoitaja, autokuski ja omistajan veljenpoika.

Viidentoistavuoden yhteiset hetket, ainakin ne mukavimmat muistot, tahtoo nousta pintaan. Oli se mainio karavaanarikoira. Ei haukkunut, hyväksyi melkein kaikki kaverikseen ja oli aina valmis lähtöön.

Omistja ja perhepäivähoitaja ovat miettineet ikää nyt hautauksen jälkeen. Toinen sanoo 15 vuotta ja toinen on varma että 14 vuotta. Minä olen niin kuin kaiklki muutkin vanhat. Lasken jostain varmasta ajasta, tässä tapauksessa Annastina täytti 15 v kun hain koiran hänelle. Eli 1979 + 15 = 1994 eli Ludden syntymävuosi. Ole vahvasti siinä uskossa että 15 v olisi tullut täyteen syksyllä. Molemmat ovat oikeassa, melkein.

Olemme tehneet taas päätöksen että ei enää uutta koiraa. Nyt lupaus on jo helpompi pitää. Jos seuraavakin koira olisi yhtä pitkäikäinen, ei meistä ole enää hoitajaksi. Yksi osa omaa elämääkin on sitten kuopattu. Haikeaa.

Kuten sanottu, huomenna kun lähdemme Kokkolaan Farmarinäyttelyyn töihin, ei ole enää koiraongelmaa, ei kovin iso ongelma ole ollut koskaan, saimme hyvin kaitsijoita kuten alkukesästä kun Ludde oli Lukkuhaassa vaunussamme Kohvakoiden silmän alla. (Ei ollut kortillinen mukana vaunussa, gardinaalimunaus?)

Asuntomessut

Ensin Petäjävedelle omakotinäyttelyyn. Koira piti jättää kotiin. Kunto ei ole kohentunut niin paljoa että olisi voitu edes harkita mukaan ottamista.

Petäjävedellä oli ihan tavallisia taloja, tehty tavallisille asukkaille. Tietenkin rakentajaperheen tarpeisiin ja heidän makunsa mukaan. Muutama kohde oli paikallisen rakennusliikkeen gryndaama.

Oikein sopiva aloituspaikka asuntomessujen alle. Alue oli kiva ja tontit isoja, joihin oli nyky tavan mukaan satsattu aika paljon. Hän joka hakee apua oman rakennuskohteensa eteenpäin viemiseen, löysi varmasti ajateltavaa ja kotiin viemisenä vihjeitä.

Jatloimme matkaa Valkeakoskelle, varsinaisille Asuntomessuille. Jäimme Tampereelle Härmälään yöksi. Paikasta sen verran että ei Lukkuhaan eikä monen muunkaan ns SFC -alueen tarvitse hävetä. Muuten oli suht koht siistiä, mutta roskiksia oli vähä, kaikki ylitäynnä ja roskia naakkojen levittäminä pitkin pihaa.

Oli kuultu että asuntomessun talot ovat enemmän normaalin kokoisia ja tietenkin rakennusalan lehdistä nähty asialle vahvistus.

Vanha totuus että suuri osa kävijöistä katselee verhoja ja tapetteja ja kritisoi makuasioita piti täälläkin paikkansa. Kylpytynnyreitä oli aika paljon molemmissa paikoissa. Infra saunaa en nähnyt missään. Ihan kaikissa kohteissa en tosin ehtinyt käymään.

Joidenkin messuvieraiden mukaan oli kardinaalivierhe kun samassa pesuhuoneessa oli sekä kylpyamme että suihkukaappi. Kosteusmittauksia ja kuntokartoituksia työkseni tehdessäni olen huomannut että niissä kohteissa on huomattavasti vähemmän vesivahinkoja joissa vesi johdetaan hallitusti viemäriin, roiskimatta pitkin seiniä.

Kotimatkalla arvioimme messujen olleen, tarkoitan siis kohteiden, paremmin suurelle yleisölle sopivia. Mika Kallion talo vajaan millin hintaisena oli iloinen poikkeus. Se oli todella upea ja hän joka pystyy mieltymyksensä täyttämään niin siitä vain. Kyllä se minullekin kelpaisi, joku vain maksaisi vielä ylläpidon.

Ensi viikonloppuna sitten Kokkolaan neljäksi yöksi vaunuun ja päivällä messuilla töissä.

Pori Jazz oli ja meni

Tulo alueelle oli yhtä juhlaa kun Lukkuhaasta tutut olivat vastassa ja mies päävastuullisena leirinnästä. Saimme hyvän paikan ja olimme innoissamme kunnes koiramme, savimaan seisoja Ludde ei päässyt ylös. On vanha, 15 v ja kuuma parinsadan kilometrin automatka oli käynyt voimille. Ystävien avustuksella saimme nostetuksi nurmikolle ja kaadettiin vähän vettä suuhun ja vähäbn muuallekin vilvoitusta. Vähitellen kunto parani, eihän siitä mitään nuorta vilkasta koiraa tullut, mutta selvisi kuitenkin tällä kertaa.

Jätettiin koira huilaamaan ja lähdettiin katsastamaan Jazz-katua, ja kävimme Suomalaisella Klubilla varaamassa pöydän illaksi.

No illalla mentiin sitten konserttiin. Ilon aiheita riitti pitkäksi aikaa, kun ensin pitkän odottelun jälkeen alkoi tarjoilu pelata.

Ensinnäkin oli hyvä että vaimo huomasi tehdä pöytävarauksen päivällä, saimme hyvän paikan. Toiseksi; illan aloittanut havajilainen ukulelensoittaja Jake Shimabukuro oli aivan mahtava, että niin pienestä instrumentista saa niin paljon erilaista ääntä aikaan ja organisoidusti. Olimme otettuja.

Kolmanneksi; saimme kuulla viulujazzia todella ammattiorkesterin esittämänä. Päätähti oli Georgialainen Vitali Imereli, muut orkesterissa olivat turkista ja eestistä.

Kun sitten meille entisen kokemuksen mukaan illan päätähti tuli lavalle, emme olleet enää varmoja kuka lopuksi oli illan kokokohta. Mielestämme kaikki.

Iltaan tyytyväisinä pyöräilimme vaunulle koiravanhusta katsomaan, kohtuullisesti oli kaikki siinäkin suhteessa.

Lauantaina kiertelimme kaupungilla ja Jazzkadulla kuunnellen muutaman ilmaiskonsertin. Illalla päivän vähän jähdyttyä lähdimme kotimatkalle pysähtyen Kristiinankaupunkiin Pukinsaaren Leirintäalueelle ja kuunnellen Alman teltassa Allan & Astronautteja. Kivaa oli kunne Arponen tuli yöllä yhden aikaan ja käänsi koskettimet kaakkoon. Toisen kappaleen aikana lähdimme pyöräilemään kohti vaunua. Arposen pumpun meteli kuului Pukinsaareen asti. Mitähän sillä metelillä piti peittää? Ainakaan kaupungissa ei vallinnut yörauha.

PS. Koira on piristynyt kotinurkissa, ei tullut vielä "noutaja".

Vaunuilua sivuharrasteena

Porin Jazz on alkanut. Olemme vuosia käyneet vaunulla muutaman päivän "tripillä" ihan vain tunnelman vuoksi ja poimien sieltä jonkun kiinnostavan konsertin.

Tänäkin vuonna erityisenä kohteena on Gunhild Carling Family Band. Se muu tulee sitten kylkiäisenä. Urheiluseuran aktiivit pitävät tilapäistä vaunualuetta koulun pihassa. Olemme olleet tyytyväisiä niin sijaintiin kuin kaikkeen muuhunkin alueella. Hinta on se mikä on, mutta kun rahat menevät lasten ja nuorten urheiluun niin menköön.

Siellä näkee paljon sellaisia "karavaanareita" jotka ovat ehkä vain kerran vuodessa matkailuajoneuvolla liikkeellä. Mahdollisesti isältä tai jostain muualta lainatulla vehkeellä. Tieto taito asian ympärillä on monesti vähäistä, siksi onkin hyvä ja tärkeää että alueen pitäjät (valvo-jat) vievät vaunut paikoilleen ja huolehtivat turvaväleistä ja muutenkin avistavat tarvittaessa. On havaittavissa kuinka moneen näitä liikuteltavia asuntoja voi käyttää.

Meilläkin on pitkin kesää kaiken laisia messuja, näyttelyitä sun muita päiviä joihin mennään pidennetylle viikonloppuvapaalle, samalla hieman tuulettumaan eikä ole niin aikatauluista kiinni menemiset ja tulemiset.

Perheen kanssa liikkuminen, tai ehkä vielä enemmän luxusta, kaksin liikkuminen, antaa sopivasti sitä omaa aikaa kun yleensä liikumme porukassa ja yhdistyksen asioilla.

Gunhildia odotellen.

Karavaanarielämää

Kesä on ollut. Yleensä viisi kuumaa aurinkoista päivää, nyt huomattavasti enemmän. Joku jo ehti kyllästymään kuumuuteen. Helle sattui sopivasti alueen talkootöiden suhteen. Tärkeimmät työt saatiin tehtyä ja ahkerimmat lähtivät ansaitulle lomalle.

Ylipäätään on talkooinnostus taas herännyt uuteen kukoistukseen johon täytyy olla tyytyväinen.

Näin kesällä tulee kierrettyä toisia alueita silmäillen vähän vertailun vuoksi. Keskusteluissa on selvästi tullut esille että he jotka liikkuvat vähiten ovat kaikkein kriittisimpiä omiin alueisiinsa. Ja ylipäätään valittajat ovat niitä jotka eivät tee mitään asian hyväksi.

Asuntoautojen lukumäärän kasvu näkyy selvästi maantiellä, mutta niin myös villissä yöpymisessä. Autoja on rätti "silmillä" jos jonkin laisissa paikoissa. Hautausmaan parkkipaikka vaikuttaa olevan suosittu. Rauhallisia naapureita. Mahtaa olla kalliita vehkeitä kun ei jää rahaa SFC-alueella yöpymiseen, yleensä 12-15 € / vrk sisältäen saunan.

Liikutaan ja tutkitaan, sitten syyskesällä palataan omille alueille uusia ideoita kehitellen.

Hyvää kesäloman jatkoa kaikille karavaanareille.