Viidentoistavuoden yhteiset hetket, ainakin ne mukavimmat muistot, tahtoo nousta pintaan. Oli se mainio karavaanarikoira. Ei haukkunut, hyväksyi melkein kaikki kaverikseen ja oli aina valmis lähtöön.
Omistja ja perhepäivähoitaja ovat miettineet ikää nyt hautauksen jälkeen. Toinen sanoo 15 vuotta ja toinen on varma että 14 vuotta. Minä olen niin kuin kaiklki muutkin vanhat. Lasken jostain varmasta ajasta, tässä tapauksessa Annastina täytti 15 v kun hain koiran hänelle. Eli 1979 + 15 = 1994 eli Ludden syntymävuosi. Ole vahvasti siinä uskossa että 15 v olisi tullut täyteen syksyllä. Molemmat ovat oikeassa, melkein.
Olemme tehneet taas päätöksen että ei enää uutta koiraa. Nyt lupaus on jo helpompi pitää. Jos seuraavakin koira olisi yhtä pitkäikäinen, ei meistä ole enää hoitajaksi. Yksi osa omaa elämääkin on sitten kuopattu. Haikeaa.
Kuten sanottu, huomenna kun lähdemme Kokkolaan Farmarinäyttelyyn töihin, ei ole enää koiraongelmaa, ei kovin iso ongelma ole ollut koskaan, saimme hyvin kaitsijoita kuten alkukesästä kun Ludde oli Lukkuhaassa vaunussamme Kohvakoiden silmän alla. (Ei ollut kortillinen mukana vaunussa, gardinaalimunaus?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti